Post by Jesse on Oct 18, 2015 7:49:19 GMT -5
Gloria Baldwin asui Detroitissa ja oli naimisissa Baldwin-nimisen miehen kanssa, joka oli ollut hippi ja josta tuli alkoholisti. Heidän poikansa Michael oli 10-vuotias, kun äiti avioitui Tom Fisherin kanssa ja Kevin Fisher syntyi. Kevinin isä Hirmuinen Tom oli alkoholisti, joka purki suuttumustaan lapsiinsa sekä fyysisesti että henkisesti ja sulki Kevinin usein komeroon. Gloria ilmeisesti pelkäsi liikaa Tomia, eikä puolustanut lapsiaan. Michael karkasi kotoa niin nuorena kuin pystyi. Sen jälkeen lyöminen kohdistui Keviniin, joka oli Michaelin mielestä hyvä, hauska ja lahjakas lapsi.
Monien sarjan tapahtumien jälkeen Gloria ylipuhui Michaelin suostumaan siihen, että hän tulee Genoa Cityyn.
John Abbott häikäistyi itseään paljon nuoremmasta Gloria Fisheristä. Hän ei tiennyt, että Gloria on häikäilemättömän asianajajan Michael Baldwinin ja Kevin Fisherin äiti. Kevin oli yrittänyt murhata Johnin lapsenlapsen Colleenin ja tuhopolttanut Ginan ravintolan.
Ashley ja Jack olivat pöyristyneitä, kun John ja Gloria palasivat risteilyltä ja ilmoittivat olevansa naimisissa. Ashley oli varma, että alaluokkainen Gloria oli kiipijä, eikä hyväksynyt suhdetta ja vannoi lopettavansa sen. Jack oli tyytyväinen, jos Gloria teki Johnin onnelliseksi. Kun John sai tietää, että Gloria on Michaelin ja Kevinin äiti, hän halusi lopettaa avioliiton. John kuitenkin putosi portaista ja kun hänen lantionsa murtui, Gloria onnistui ujuttamaan itsensä takaisin Johnin suosioon tämän parantuessa leikkauksesta.
Ashley Abbott alkoi seurustella Paul Williamsin kanssa, mutta häntä tavoitteli myös salaperäinen mies nimeltä Tom Callahan. Ashley ei tiennyt, että Tom oli Glorian ex-puoliso ja Keviniä lapsena pahoinpidellyt isä, ”Hirmuinen” Tom Fisher. Gloria ei tiennyt, oliko Tom edes elossa, mutta kun Kevin kohtasi isänsä, hän palasi välittömästi menneisyytensä pelokkaaksi lapseksi, joka hän oli aiemmin ollut. Michael lahjoi Tomin, jotta tämä lähtisi kaupungista, mutta se ei tehonnut. Selvittäessään, mitä Tomilla oli mielessä, Michael havaitsi, että Glorian avioero Tomista ei ollut koskaan astunut voimaan. Hän rauhoitti Gloriaa, että tämän avioliiton Johnin kanssa voidaan katsoa olevan laillisen, mutta voidaan katsoa pätemättömäksi, jos John niin päättää. Tom ja Ashley tapailivat paljon, käyden kalassa ja pesäpallopeleissä. He aina hädin tuskin välttyivät törmäämästä Gloriaan tai Johniin Genoa Cityn kuntoiluklubilla tai Abbottien kartanossa. Eräänä päivänä Tomin onni loppui, kun hän törmäsi Abbotteilla Michaeliin. Yllättäen Michael ei paljastanut häntä Ashleylle, mutta pyysi jälkeenpäin Gloriaa ilmoittamaan Tomin kuolleeksi. Törmättyään Tomin kiivauteen, Ashley pyysi Tomia jättämään hänet rauhaan, koska Ashley halusi heidän olevan enää ystäviä. Kun Tom huomasi itseään koskevan lehti-ilmoituksen, hän meni Abbottien kartanoon tapaamaan Gloriaa, joka oli kauhuissaan nähdessään Tomin. Gloria puolusti itseään takkakoukulla, kun Tom yritti suostutella häntä imartelevalla tyylillään, saadakseen osan Glorian hyvästä onnesta, kun tämä oli mennyt naimisiin rikkaan miehen kanssa. Gloria antoi Tomin kuulla kunniansa siitä, millainen mies tämä oli ja on ja salakuljetti hänet takaoven kautta ulos juuri kun John ja Ashley tulivat kotiin. Seuraavaksi Tom meni Michaelin luo ja Lauren katseli kauhun lamaannuttamana Michaelin taistellessa julmaa Tomia vastaan, kun kaikki vuosien viha purkautui. Tom on pelotellut Glorian niin, että hän antaa Tomin kiristää itseään ja Gloria huijaa rahaa Johnilta.
Gloria-rouva on esittänyt hyvin kekseliäitä ratkaisuja. Kun hän aktiivisesti "iski" John Abbottia, eikä voinut esitellä Keviniä poikanaan (hänen tekojensa vuoksi), hän palkkasi seuralaispalvelusta kaksi maksullista herraa esittämään poikiaan. John Abbott oli kutsunut Glorian poikineen kotiinsa illalliselle ja nämä komeat herrat illastivat keskustellen mukana, kunnes yhtäkkiä poistuivat. Gloria juoksee heidän peräänsä ja herrat vaativat lisää rahaa, mitä Glorialla ei ole. Gloria sopii toisen nuoren miehen kanssa vielä treffit Michaelin asuntoon (missä Gloria ja Kevin vielä asuvat) illaksi ja he päätyvät sänkyyn, ilmaiseksi, koska Glorialla ei edelleenkään ole rahaa.
Michael on viettänyt iltaa Laurenin kanssa ja luulee tuovansa Laurenin tyhjään asuntoon. Naurava Gloria juoksee vähäpukeisena makuuhuoneesta ja nuori herra seuraa häntä yrittäen saada Glorian leikkisästi kiinni. Michael heittää Glorian tämän jälkeen ulos asunnostaan.
Gloria on taksissa menossa laukkujensa kanssa "hyvästelemään unelmaansa" John Abbottia, kun John yllättäen pyytääkin Glorian asumaan vieraakseen. Gloria selittää, että hänellä sattuu olemaan jo tavaransa mukana autossa. Johnin hakiessa laukkuja, Gloria heittää suukon kohti taivasta ja sanoo "kiitos".
Kevin oli nukkunut salaa kaksi yötä Abbottien allastalossa ja kun Gloria ja John söivät aamiaista, Gloria kauhistui nähdessään Kevinin kasvot kasvihuoneen ikkunassa. Gloria lähetti Johnin laskemaan hänelle kylpyveden valmiiksi, jotta voi puhua Kevinin kanssa. Kevin sanoi, että hänellä on ongelma ja Gloria vastaa, että Kevinillä on vielä isompi ongelma, jos John näkee hänet talossa. Kevin kertoi, että hän ei kestä katsoa Michaelin asunnossa, miten Michael vei häneltä tyttöystävän. Kevin on ollut ihastunut Laureniin, mutta Lauren teki hänelle selväksi, ettei hänellä ole romanttisia tunteita Keviniä kohtaan.
Kevin haluaisi asua edelleen Abbottien alueella piilossa ja kertoo viettäneensä jo kaksi yötä allastalossa. Gloria kauhistuu ja kertoo, että palkkasi kaksi maksullista nuorta miestä seuralaispalvelusta esittämään Keviniä ja hänen veljeään, joten John ei saa nähdä Keviniä tai Glorialle tulee vaikeuksia. Ethän halua äidillesi hankaluuksia, hän kysyy. John tulee alakertaan ihmetellen, miksi Gloria viipyy ja näkee Kevinin kysyen, mitä hän täällä tekee?
Sinulla on sisua tulla talooni, John sanoo. Kevin selittää, ettei halua kenellekään harmia ja Gloria valehtelee, että löysi pojan pihalta ja luuli, että hän on töissä siellä, ihmetellen samalla Johnin asennetta poikaa kohtaan. John vastaa, että Gloria ei ilmeisesti tiedä, kuka hän on. Kevin selittää, että hän ei ole paha ihminen ja John torjuu hänet sanoen, että kerro se kaikille niille, joita olet vahingoittanut.
Toisella kertaa Michael oli vierailemassa äitinsä luona, kun John tuli yllättäen kotiin ja ihmetteli, mitä Michael tekee heidän luonaan. Michael keksi tulleensa tarjoamaan palveluja Jabotille ja John lähetti hänetkin pois.
Michael neuvoo Gloriaa varmistamaan itselleen perintörahat. Kun John paljastaa Jackille ja Ashleylle muuttavansa testamenttiaan, he yllättyvät ja tietävät että se on Glorian idea. John lopettaa keskustelun ja sanoo, että jos Jack ja Ashley eivät kohtele Gloriaa paremmin, he voivat etsiä itselleen uudet kodit. Ashley pyytää Michaelia auttamaan, kun John tekee uuden testamentin, jotta Gloria ei saa enempää, kuin hänelle kuuluu. Ashley on hämmästynyt, kun Michael sanoo, ettei voi auttaa häntä.
Ashley alkaa epäillä Glorian salaavan jotain ja pyytää Paulia tutkimaan hänen taustojaan. Ashley tutkii itsekin ja on yllättynyt löytäessään Michaelin asumasta osoitteessa, jonka Jack on kirjannut Glorian poikien osoitteeksi. Hämmästyneenä hän sanoo tulevansa takaisin myöhemmin ja poistuu. Käytävässä Ashley saa Paulilta puhelun ja Paul pyytää häntä saapumaan heti hänen toimistolleen. Michaelin mielestä Ashley käyttäytyi omituisesti ja hän ihmettelee, mitä Ashley halusi. Ashley ja Paul tapaavat ja he kertovat molemmat tietävänsä, että Michael on Glorian poika. Paul paljastaa, että myös Kevin on Glorian poika ja Ashley voi melkein pahoin isänsä puolesta, koska hän ei tiedä totuutta vaimostaan. Ashley poistuu nopeasti.
Ashley ei voi uskoa, että Gloria on huijannut hänen perhettään tällä tavalla kaiken sen jälkeen, mitä he ovat hänen eteensä tehneet. Gloria protestoi ja Michael tulee puolustamaan häntä. Ashley on murtunut näistä tiedoista, koska hän tietää, miten paljon ne satuttavat hänen isäänsä. Gloria vetoaa Ashleyhin, ettei hän kertoisi isälleen ja Ashley määrää Glorian kertomaan itse Johnille samana iltana tai muuten Ashley tekee sen seuraavana aamuna.
Gloria on huolissaan, miten kertoo Johnille oikeista pojistaan. Michael tuntee sympatiaa ja haluaa auttaa Gloriaa tekemään suunnitelman. Michaelin mielestä Glorian on parasta kertoa itse ensimmäisenä, jotta hän saa tilanteeseen oikean suunnan. Michael ehdottaa, että Gloria kertoo kahdesta edellisestä puolisostaan, niin ehkä John alkaa ymmärtää, millaista hänen elämänsä on ollut.
Gloria paljastaa Johnille, että hänen "poikansa" eivät oikeastaan olleet ollenkaan hänen poikiaan, vaan kaksi miestä, jotka hän vuokrasi näyttelemään poikiaan. John luulee hänen hävenneen todellisia poikiaan, joiden piti tavata hänet, koska hän oli vieraantunut heistä. Gloria pyytää anteeksi ja sanoo sitten olleensa niin peloissaan, mitä John sanoisi, jos tietäisi hänen todelliset poikansa. Ovikello soi ja John löytää Kevinin oven takaa. Kevin haluaa puhua Glorian kanssa, mutta John käskee hänen häipyä heti. He alkavat riidellä ja Gloria keskeyttää sanoen Johnille, että Kevin on hänen poikansa.
Gloria on vihainen Kevinille, koska Kevin tuli pilaamaan hänen suunnitelmansa, miten kertoa Johnille pojistaan. John vaatii saada tietää, miksi Gloria valehteli hänelle kaikki nämä kuukaudet, kun tiesi, miten hän vihaa Michaelia ja Keviniä. John sanoo luulleensa todella tuntevansa Glorian, mutta ei tiedä, mitä hänen pitäisi nyt ajatella. Kevin yrittää puolustaa Gloriaa, mutta John ei halua kuunnella. Ashley soittaa kysyäkseen, miten menee ja John on hurjana kuullessaan, että Ashley tiesi tästä ennen häntä. Ashley saapuu pian ja kaikki alkavat huutaa toisilleen. Jack tulee ja käskee kaikkien rauhoittua. Hän haluaa tietää, mistä on kyse ja kun John kertoo hänelle, hän on äimistynyt.
Gloria keroo Johnille, rakastaneensa häntä aina, mutta John ei tiedä, voiko enää koskaan luottaa Gloriaan, joten pyytää häntä pakkaamaan laukkunsa, kun Gloria pyytää saada toisen mahdollisuuden. Gloria yrittää selittää, että rakkaus voittaa kaiken, mutta John ei halua kuulla enempää ja Gloria lähtee.
Ashley soittaa, että tulee käymään kotona, mutta John sanoo lähtevänsä juuri toimistolle. Ollessaan menossa ulos ovesta hän huomaa unohtaneensa papereita ja lähtee hakemaan niitä. Hän tulee alas portaita, kompastuu ja putoaa paperiveitsi kädessaan yrittäessaan avata kirjekuorta ja veitsi iskeytyy jalkaan jolloin John pyörtyy. Kevin löytää myöhemmin Johnin makaamassa verilammikossa ja pelastaa Johnin soittaen hätänumeroon. Kevin soittaa myös Glorialle, joka menee sairaalaan.
Johnilla todetaan murtunut lonkka, joka leikataan. Jack ja Ashley yrittävät saada sillä aikaa Glorian lähtemään talosta, mutta hän sanoo poistuvansa vain sillä ehdolla, että myös Jack ja Ashleykin poistuvat. John päättää haluavansa pitää Glorian lähellään parantumisensa ajan.
Ashley sanoo palkanneensa ruotsalaisen fysioterapeutin nimeltä Gitta hoitamaan Johnia, mutta Kevin ja Gloria juonittelevat kauhujutuilla Gittan ulos talosta. Ashley ihmettelee, miten Gloria sai Gittan lähtemään.
John kysyy Glorialta, onko hänellä vielä lisää salaisuuksia ja Gloria vannoo, ettei ole. Gloria pyytää saada olla taas Johnin vaimo - tänä yönä. Gloria sekoittaa murskatun Viagran Johnin juomaan. Ashleylle valkenee, että John ja Gloria ovat taas yhdessä.
Tämän jälkeen Gloria alkaa järjestellä Michaelin ja Laurenin häitä.
Tekstin kopioiminen ehdottomasti kielletty (C) 2015 Jesse Petteri Uitto Kaikki oikeudet pidätetään